Lacen suvusta


Lace muistuttaa todella paljon äitiään Ronjaa (C.I.E FI MVA EE MVA LV MVA BH TK2 Amazeme Graceful Queen). Ronja kisaa agilityssa III-luokassa, josta Ronjalla on toistaiseksi yksi 0-tulos. Ronja on myös suorittanut BH-kokeen hyväksytysti ja käynyt kerran hakukokeessa. Ronja kisaa myös tokon EVL-luokassa, josta Ronjalla on yksi 1-tulos ja nyt uusilla säännöillä pari todella hyvää tulosta. On hyvin todennäköistä, että Ronjasta tulee vielä Suomen Tottelevaisuusvalio äitinsä ja siskonsa tavoin. 
Ronja Mikkelissä ROPina vuonna 2012

Luonnetestin Ronja suoritti lähes 3 vuoden ikäisenä loistavasti. Pisteitä Ronja sai 211 ja laukauksista tuli se kolme plussaa eli laukausvarma. Suomen Muotovalioksi Ronja valioitui jo vuonna 2012. Viron Muotovalioksi tyttö tuli pari vuotta myöhemmin ja Latvian Muotovalioksi viime vuonna. Tänä kesänä Ronja sai C.I.E-valioarvoon vaadittavan viimeisen CACIBin Ruotsista. Ronja nuorempana osasi kyllä omat temppunsa mutta niistä yli päästyään Ronja on hyvin helppo koira arjessa. Harrastuksiinkin riittää riittävästi potkua, vaikkakin ruokapalkka tahtoo välistä nostaa virettä vähän turhan korkealle.

Lacen mummo Nancy
Nancy 9,5-vuotiaana Mikkelissä














Ronjan äiti on laumani vanhin koira eli Nancy (C.I.B C.I.E BALT & FIN & EE & LV & LT MVA LTV-10 FI TVA BH JK1 RTK1 Story Goes Queen Of Shadow). Nancy valioitui Suomen Tottelevaisuusvalioksi vuonna 2009. Tokon lisäksi olen kisannut Nancyn kanssa PK-jäljellä (JK1), agilityssä III-luokassa ja rally-tokossa avoimessa luokassa. Luonnetestissä Nancy kävi 2,5-vuotiaana ja läpäisi sen 168 pistellä. laukauskokematon. Nancy on neljän maan valio sekä Kansainvälinen Muotovalio että Kansainvälinen Näyttelyvalio. Vuonna 2008 Nancy valittiin rotuyhdistyksemme erikoisnäyttelyn kauneimmaksi koiraksi. Arjessa Nancy on aina ollut erittäin helppo, rauhallinen ja kuuliainen kaveri. Nancy palkkautuu namilla, pallolla sekä vetoleikeillä.

Jarren kuvan on ottanut Sirpa Saari
Ronjan isä on Jarre, C.I.E FIN & EE MVA FI AVA Pikkupaimenen Golden Arrow. Jarre on todella tulinen kaveri, josta löytyy toimintakykyä ja taisteluhalua. Jarren luonnetestin nähneenä näytti siltä, että testin jälkeen Jarre olisi ollut heti valmis suorittamaan testin uudestaan. Agilityradoilla Jarre tarjosi sekä vauhtia että vaarallisia tilanteita. Suomen Agilityvalioksi Jarre valioitui vuonna 2012. Agilityn lisäksi Jarre on kisannut tokossa alokasluokassa. 





Lacen isä on AT MVA DE MVA Simaro First Golden Treasure, Dennis. Loppuvuodesta 2012 kävimme hakemassa Dennisin meille riiu'ureissulle Suomeen. Dennis ehti olla meillä kuukauden päivät, joten pääsin tutustumaan herraan erinomaisesti. Olen kirjoittanut Denniksestä Ronjan ja Dennisin pentujen pentublogiin seuraavanlaisesti:"Dennis sopeutui hyvin sekavaan laumaamme. Pojalla on myös kiitettävä ruokahalu ja se rakastaa silityksiä. Dennis hakeutuu helposti ihmisten luokse ja osaa vähintäänkin erinomaisella tasolla koirien kieltä. Myöskään perheemme kissat eivät tuottaneet ylimääräistä säpinää pojassa. Dennis kävi haistelemassa herra Hakkaraisen ja asia oli sillä selvitetty. Myös perheemme lapset Dennis otti hienosti vastaan. Joudun olemaan vielä loppuviikon konttorilla mutta viikonloppuna pääsen tutustumaan tähän ihmeellisen Saksan poikaan paremmin." ja "Kävimme tänään ulkoiluttamassa koirien lisäksi myös kameraa. Tässäpä muutama otos tästä meidän komeasta pojasta, joka on aivan täysin saanut minut rakastumaan häneen. Dennis rakastaa silityksiä ja hyppää oikein mielellään syliin hellittäväksi. Tämä on ollut meidän Kiialle kova paikka, sillä meidän prinsessamme on kohdannut veroisensa. Tämän lisäksi Dennis muistuttaa Kiiaa myös siinä, että se tykkää kytätä muita lenkillä. Mokomakin paimenpoika. Olen hieman aktivoinut Dennisiä ja hyvin tuntuu poika lähtevän mukaan hömpötyksiin. Eilen saimme oikein kovankin vetoleikin aikaiseksi. Oli muuten pojalla tiukka puruote lelusta. Ai ai... sanon minä. Kotona poika alkaa jo löytää paikkansa. On ollut ilo saada tutustua tähän poikaan oikein ajan kanssa." Voitte käydä lukemassa lisää Dennisistä Christmaanien omasta pentublogista.


 Dennisin äiti on pieni mutta pippurinen Emilia (VDH MVA DE JMVA DE JMVA (VDH) AT JMVA MV-09 Gingerbell Emilia). Emilia on Silvian lauman ehdoton matriarkka, joka pitää järjestyksen laumassa mutta hyvin johdonmukaisesti ja isommitta numeroitta. Käydessäni Saksassa Silvian ja Rolandin luona en voinut olla ihastumatta tähän vanhaan rouvaan. Ei tarvitse ihmetellä mistä Dennis on hienon luonteensa perinut.

Dennisin isää, Rubertia (AUS MVA Tullacrest Legacy Ov Luv), en ole luonnollisesti tavannut, koska kyseinen herra asusti toisella puolella maapalloa. Sen lisäksi, että Rubert on komea bordercollieherra, on myös hänen sukunsa hyvin maineikas. Rubertin veli, Tullacrest Ice Man "Liam", on mm. Simaron C-pentueen isä. Poikien isä, Tullacrest Thiefa Heart on usean ihailemani koiran isä. Näihin mukaan lukeutuvat Tookurra Catch A Star, "Kobi", joka on C-pentueeni isän, Ryanin, isä. Kobi on myös Danari De Beers eli Sylvesterin isä. Sylvester on B-pentueeni isän, BOn, isä. Eivätkä meriitit taatusti tähän jää.

Lacen sisaruksista sen verran, että T-pentueeseeni syntyi kolme urosta ja kolme narttua. Näistä kuudesta kolme, Taiger, Nana ja Sokka, on läpäissyt luonnetestin hyväksytysti. Lace itse on käynyt MH-luonnekuvauksessa ja suorittanut sen hyväksytysti. Ampumisista Lace sai arvosanaksi 2. Pentueesta Nemo kisaa rally-tokossa avoimessa luokassa. Myös agilitykentillä on näistä nähty jo kolme. Lace ja Vinja kisaavat kolmosissa ja Nana vielä toistaiseksi ykkösissä. Näyttelyistä kaikki ovat saaneet vähintään erinomaiset mutta Nana ja Sokka ovat saaneet Suomesta sertin/sertejä. Lace ei voi Ruotsissa ottaa vastaa sertejä mutta on sen sijaan saanut kaksi CACIBia. Pentueesta löytyy vähän pehmeämpiä yksilöitä mutta myös oman arvonsa tuntevia kavereita. Christmaanit ovat myös helposti aktivoitavissa. Ovatpa he erinomaisia nenän käyttäjiä. Nemoa on treenattu pelastuspuolella ja Sokka läpäisi etsijäkoiratestin. Myös Taiger on erinomainen nenän käyttäjä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luetuimmat tekstit